Sijoitusstrategia
Sijoitamme alkuvaiheen yrityksiin (seed-vaihe)
Sijoituskohteiden vaatimukset
Jatkosijoitukset
Korpun Siemenen ensimmäinen sijoitus kohdeyhtiöön on 50.000-100.000€ ja se voi tehdä jatkosijoituksen seuraavilla kierroksilla aina 200.000€ kokonaissijoitukseen asti.
Olennainen osa Korpun Siemenen sijoittajien toimintaa ovat suorat jatkosijoitukset seuraavilla kierroksilla. Teemme tiivistä yhteistyötä jatkosijoituksissa SijoittajaPRO Corporate Financen kanssa.
Olemme aiemmin keskittyneet tekemään sijoituksia myöhemmän vaiheen yhtiöihin ja samat sijoittajat ovat sijoittaneet yhdessä SijoittajaPRO CF:n yli 60 miljoonaa euroa, yli 70 yhtiöön. Nyt laajennamme toimintaamme Korpun Siemenen kautta myös aiemman vaiheen yhtiöihin.
Mikäli yhtiö kehittyy suunnitelmien mukaan, seuraavien rahoituskierrosten sijoittajat löytyvät olemassaolevien sijoittajien joukosta. Lisäksi olemme kanssasijoittaneet useiden VC-rahastojen kanssa eri yhtiöihin, joten meillä ja sijoittajillamme on erinomaiset suhteet löytää myös tarvittavat kanssasijoittajat jatkokierroksille.
Miksi Korpun Siemen?
Korpun Siemenen taustalla on 33 alkuvaiheen sijoitustoimintansa yhdistänyttä sijoittajaa, joilla on laaja-alaista kokemusta start up-, kasvu- ja perheyrityksistä eri toimialoilla. Yhtiössä on mukana aktiivisia enkelisijoittajia, kasvuyhtiöiden yrittäjiä ja yhtiöistään jo exitin tehneitä sijoittajia. Arvioidessamme sijoituskohteita hyödynnämme aina omistajiemme verkostoja ja erityisosaamista eri toimialoilta.
Korpun Siemen on perustettu ratkaisemaan kolme perustavanlaatuista ongelmaa, jotka me rahoitusta hakevina yrittäjinä ja sijoittajina olemme start up-markkinassa tunnistaneet.
Mitä me tarjoamme:
Korpun Siemenestä on moneksi. Tarjoamme sekä toimialaosaamista että hallitustyöskentelyä omistajasijoittajiemme kautta yhtiön eri vaiheisiin.
Mikäli yhtiöllä on selvä kasvustrategia ja osaavat lead-sijoittajat hyvällä hallituksella, olemme mielellämme alkuvaiheessa myös puhtaana ”finanssisijoittajana” takapenkillä ja annamme yhtiön kasvaa rauhassa.
Tärkeimpänä portfolioyhtiömme saa käyttöömme laajat verkostomme yhdessä sijoittajien kanssa. Pystymme tarjoamaan jatkosijoitukset ja yhtiön kehityksen tukemisen hoitamaan yhdessä SijoittajaPRO Corporate Financen kanssa aina yhtiön exittiin tai listautumiseen asti.
Sijoituksemme
Hae rahoitusta yrityksellesi
Lisäksi lähetä pitchdeck osoitteeseen:
Lisäksi lähetä pitchdeck osoitteeseen: